Maisemat muuttuvat

Vuodet vierivät ja maisemat muuttuvat. Miltä mahtaakaan näyttää esimerkiksi tämän postikortin pikkukaupunki tänä päivänä? Vanhat valokuvat ovat jollain tapaa aina kiehtovia, koska ne pistävät ajattelemaan muuttuvaa maailmaa ja herättävät usein huomaamaan miten ympäristömme onkaan muuttunut. Kun muutoksia tapahtuu vähän kerrassaan ei niitä aina edes kunnolla huomaa ennenkuin näkee valokuvan aiemmasta.
Maailma muuttuu myös bittiavaruudessa ja romukauppiaan tyttären blogissa, sillä tänään täällä on otettu käyttöön uusi kuvablogi-ominaisuus, joka mahdollistaa bloggaamisen tekstin ohella myös kuvina. Sanotaanhan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Aihe: Yleiset |
Kirjoittaja: Fossiili |
Kommentteja (0)