Romukauppiaan tytär

Vuonna 1999 ostettu videokasetti tuli eräänä iltana tiensä päähän. Eikä ihme, olihan sille nauhoitettu viikottain tv-ohjelmia noin seitsemän vuoden ajan. Seisoskellessani siinä marketin kassajonossa uusi 240 minuutin VHS-kasetti kädessäni tajusin jotain. Tajusin, että pitelin käsissäni todennäköisesti viimeistä uutta VHS-kasettia, jonka tulisin koko loppuelämäni aikana ostamaan. Jos tämä kasetti kestää edes puolet siitä mitä edellinen – tai jos ylipäätään tuo 1998 ostettu videonauhuri kestää yhtä pitkään kuin tämä kasetti, niin tuskin tulee tarvetta enää hankkia sen paremmin uutta videokasettia kuin videonauhuriakaan.

Siinä valmistautuessani tekemään elämäni viimeisen VHS-videokasettihankinnan muistin elävästi sen kun olin ostamassa elämäni ensimmäistä VHS-videokasettia. Se oli 1980-luvun alkuvuosia varkautelaisessa kodinkone- ja elektroniikkaliikkeessä. Silloin se tuntui aivan uuden aikakauden alulta. Enää ei tarvitsisi olla aina tiettyyn aikaan television ääressä vaan videonauhurin turvin olisi mahdollista tallentaa ohjelmat ja katsoa ne myöhemmin. Se oli uutta ja ihmeellistä siihen aikaan. Samoin kuin videovuokraus. Mutta nyt se aikakausi oli tulossa päätökseen. Kohta ei enää tarvita videonauhureita eikä videokasetteja.

Täti Sininen, toiselta nimeltään Kaarina Suonperä kertoi minulle luennollaan muutama vuosi sitten ettei missään muussa maassa kuin Suomessa osata mököttää. En tiedä pitääkö tuo kertomus paikkansa, mutta niin se voi hyvinkin olla.
Mökötyksestä on keksitty lähes kaikkea; vuokrattavista mökötyskopeista, pirkka nikseihin.

Mieleenpainuvin kuului näin: “Kun miehesi mököttää sinulle. Ala vaivihkaa avaamaan kaikkia kaappesi ovia sepposen selälleen. Käy läpi kaikki huoneet säännöllisesti. Näytä siltä että olisit etsimässä jotain. Kyllä sinulta jossain vaiheessa kysytään: “Mikäs nyt on hukassa?” ja taas kerran tilanne on ratkaistu.
Ennen mökötys tapahtui yleensä molempien ihmisten läsnä ollessa, mutta nykysin me osaamme mököttää jo tekstiviestillä ja messengerillä sekä irc-galleriassa.
Miten tämä kaikki sitten tapahtuu?
Tekstiviesteihin ei vastata, vaikka toinen osapuoli tietää toisen olevan puhelimen ääressä. Messengeriin kirjadutaan ja ollaan online-tilassa, muttei jutella. Samoin galleriaan kirjaudutaan, kommentoidaan muille, mutta jätetään vastaamatta mökötyspartnerin viesteihin. Kaikkea se nykyaika tuo tullessaan. Mitä vielä?

“Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin Nukkumatti saapuu ja ovelle hiljaa lyö” -lauletaan varmasti jokaiselle suomalaiselle tutussa lastenlaulussa.

Kerrostaloissa hiljaisuus tulee useimmiten klo 22. Olen kokeillut noudattaa nöyrästi tätä käskyä, etenkin kun kaikki naapurit ovat eläkkeellä olevia, keski-iältää yli 75 vuotta täyttäneitä, muiden elämän seuraamista rakastavia vanhuksia.

Minulla se laulussakin mainittu lamppu sammui keskiviikkona klo 22, mutta mitä tekivät nuo yläkerran mummot ja papat? Seurasivat tietysti volumet kaakossa ilman kuulolaitetta subtv:ltä tulevaa Matrix trilogian ensimmäistä osaa.

Kello lähenee yhtätoista. Kuulen vieläkin selvästi äänitehosteet. Tiedän että Matrix on hyvä, mutta minulla on työpäivä takana ja seuraava edessä. Haluan nukkua. En mitenkään jaksaisi nousta sängystä, pukea päälle ja käydä huomauttamasa vanhuksille liian kovasti metelistä. Joskus puolen yön jälkeen nukahdan. Hiljaisuus.

Muistan kun pienenä jopa hieman häpesin sitä etteivät vanhempani olleet toimistovirkailijoita klo 9-16, vaan jotain ihan muuta. Kiemurtelin aina asiaa kysyttäessä niin kauan kuin pystyin ja jos joku sattui kysymään minulta: ”Mitä vanhempasi tekevät työkseen?” niin useimmiten vastaus oli: ”Sitä on vaikea selittää, koska ne tekee vaikka mitä.” ja jos joku sattui tiedustelemaan asuinpaikkaani niin sen osoite puolestaan oli: ”Yksi paikka vaan”, vaikka oikeastaan asuin kaikkien mitä hienoimpien aarteiden keskellä, varsinkin kun näin jälkeenpäin aikaa ajattelee.

Tänään siellä romuliikkeelllä tuli käymään entinen luokkakaverini, poika, joka etsi jotain osaa pikkuveljensä autoon. Jos tämä kyseinen poika olisi sattunut käymään siellä vaikka 6 vuotta sitten, niin olisin melko varmasti koettanut koikkelehtia talossa niin ettei minua olisi vaan bongattu. Tajusin kuitenkin tänään tuon vierailun jälkeen ensimmäistä kertaa sen, että olen ylpeä siitä kaikeasta mitä meidän pihalta löytyy.

Samaan aikaan kaupungin keskustassa, tuosta kaikesta edellisestä täysin tietämättömänä tälläkin sivustolla vaikuttava nimimerkki Fossiili miettii syntypäivälahjani antamista tänään, vaikka lahjaidea ja sivuston nimi olikin keksitty jo jonkun aikaa sitten se oli pysynyt minulta hyvin salassa.

Palaan takaisin vanhempieni luota toimistolle. En saakkaa lahjaa pöydän toiselta puolelta käteeni, vaan messengeriin. Avaan syntymäpäivälahjani tinyurl.com -nimisestä ”lahjapaperista” ja samalla eteeni avautuu se kauan toivottu blogi – romukauppiaantytar.net.