Romukauppiaan tytär ja muita…

Jouluaattoa edeltävään iltana oli perhe koossa ja rauha saapumassa maalle Idylliin. Yksikään sähköinen lamppu ei palanut vaan tuvassa nautittiin täysin kynttilöiden valosta. Rautarouva oli vihdoin löytänyt ruotsalaiseen enkelikelloonsa pitkästä aikaa kynttilät ja ne asetettiin pakoilleen. Kynttilät sytytettiin ja kilkatus alkoi kuulua monenlaisin eri rytmein.

Välillä enkelikellon enkelit pyörivät kovempaa kyytiä ympyrässään ja välillä ne eivät liikkuneet mihinkään. Aloimme tarkastella tarkemmin, mistä tuo vauhti määräytyy? Teimme erilaisia kokeita mm. tasapanon, kynttilöiden pituuden sekä alustan suhteen. Tasapaino oli ehdottomasti tärkein pyörimisnopeuteen. Minua harmitti osittain myös kellon muotoilu, koska se pyöri vai siipien suuntien takia vain myötäpäivään. Olisi ollut hauska kokeilla myös toista suuntaa. Kynttilät paloivat myös välillä huomattavasti nopeammin loppuun kuin toisinaan, mutta siihen emme keksineet mitään ratkaisua.

Näin jouluaatto saattoi alkaa. Ehkä tästä joulusta lähtien rauhoittuminen täytyy aloittaa aina enkelikellojen parissa hiljentyen ja niiden lentoa katsellen ja kuunnellen. Enää ne eivät nimittäin hyydy, sillä testit on tehty.

Kaikenlaisiin uusiin ajatuksiin sitä joutuukin tottumaan. Isäni, herra Romukauppias on nimittäin aloittanut uuden harrastuksen, lenkkeilyn. Tai no ei välttämättä niin uuden. Kyllä hän nuorena miehenä keräsi urheilukisoista ties minkälaisia lusikoita, mutta unolaan se oli jäänyt viimeiseksi 40 vuodeksi. Kunnes tänä syksynä hän koki valaistumisen. Hän on lenkkeillyt jokainen ilta Aarresaarelta Idylliin. Ja vauhti eikun kiihtyy viikko viikolta niin ettei Rautarouvalla ole mitään jakoja pysyä perässä.

Ruokapöytä on meidän perheen sosiaalinenkeskus, kuten joskus aikaisemminkin on tullut puheeksi. Tänään me keskityimme keskustelmaan talvisen sään tuomista ongelmista urheiluun. Usko pois, en olisi ikinä ajatellut keskustelevani sellaisesta aiheesta siinä pöydässä. Tuli hiljaisuus. Ja ongelmanratkaisun maestro, isoveljeni oli vakuuttunut tilanteesta: ”Ei sinun auta kun vain hommata tuohon lonkkavolvoosi uudet nastarenkaat. ”

Minä puolestaan jäin miettimään ihan jotain muuta. Muuttaakohan tähän yhteisöön enää ollenkaan uusia harrasteajoneuvoja, vai korvaantuuko ne kaikki henkiinheränneillä lonkkavolvoilla?

Satunnaisessa kuormassa Aarresaarelle oli viime viikolla eksynyt mustalaatikko. Sen sisällä olivat jättimäiset kuulottimetja muutama käänneltävä nappi. Tarkemman tutkimisen jälkeen laite osoittaui kuulon mittaamiseen tarkoitetuksi koneeksi.

Kuvittelin olevani kunnon DJ kun lauantai-iltana testailin RK:n kanssa kuuloani eri tajuuksilta. Ei hyvänen aika. Kaikkea sitä meille tuleekin!

Olemme viettäneet koko talven täydellistä hiljaiseloa. Selitykset ei auta joten jätän ne suosiolla sikseen.

Kevät on kuitenkin taas tullut ja energia sen mukana. Mikä voikaan olla yhtä hienoa? Neiti Ford Lotjatar otettiin tänäkin keväänä ajoon päivänä ennen vappua suoraan pikaisesta kauneusleikkauksesta. Pelti kiilsi kuin uutuuttaan, eikä sen helmoissakaan ollut enää viime kesän muodin pitsiläiskiä.

Vappuna kävimme tutustumassa viime kevään tapaan suurkaupungin vappucruisinkiin. Muita kaltaisia oli jokaista mallia ja vuosikertaa. Ne kaikki kirmasivat kuin nuoret päästessään talven jälkeen menoihin.

Lauantaina päätimme lähteä extemporematkalle Lahteen Classic motorshowhun. Lämmintä piisasi niin sisällä kuin ulkonakin ja välillä jopa konehuoneessa. Tapahtuman parkkipaikka kuhisi väkeä ja muita menopelejä. Jopa yksi kaltainen sukulainen seisoi viereisessä parkissa. Tapasimme myös pitkästä aikaa jo aiemmin kirjoituksissa tavatun J Gabrielin.

Tyttöjen välinen rakkaus on täydellistä, mutta kun väliin yrittää astua joku muu seuraa yleensä ongelmia, kuten seuraavasta voimme todeta. Päätimme siis vaihtaa ensimmäistä kertaa vuodelle 2009 kuskia kotimatkalla. Romukauppias istui ratin taakse.Yllättäen juuri sillä hetkellä ei startatessa ei tapahtunut mitään. Eikä edes kolmannella yrityksellä.

Hätiin astui jokamiehen ja naisen pelastajatyökalu ruuvimeisseli. Pelti auki ja starttaus manuaalisesti saa naisen kun naisen syttymään. Suosittelen kokeilemaan. Ainakin Lotjattarelle se toimi taas tälläkin kertaa :)

Neljä vuotta sitten muutin pois Aarresaarelta. Toisaalta onnellisena, toisaalta surullisena. Elämä siellä oli ollut antoisaa ja täysin erilaista verrattuna siihen elämään jota koin elämäni ensimmäiset 13 vuotta omakotialueella pienessä kaupungissa. Kuitenkin työmaaparakeista ja junan vaunusta koostettu talomme, vieraineen joita aina piisasi sai kaipaamaan silloin omaa rauhaa.

Olen kuitenkin nyt palannut satuinnaisina viikonloppuna kirjaimellisesti Romukauppiaan tyttäreksi Aarresaarelle asumaan, sillä muutin syksyllä toiselle paikkakunnalle. Muutoksena aikaisempaan elämään saarella siellä ei enää asu muita perheemme jäseniä vaan voin vallata koko saaren täysin yksin. On ollut aika hassua, mutta rentouttavaa herätä taas aamuisin ja katsoa ikkunnasta erilaisia aarteita kaupunkimaiseman sijaan. Nauttia rauhasta tai hiljaisuudesta. Eräänä iltana ihmetellessä menoa kaverilleni hän vain tuumasi: “Mieti, miten täydellisessä paratiisissa sinä ole!” Enkä voi kun kompata lausetta!

En olisi uskonut, että kananmunan keittäminen olisi ollut suurin haaste keittiötaitojeni kanssa tähän ikään mennessä. Keitin ensimmäisen munani toukokuussa. Pitkä tarina jo sinäänsä sekin. Enhän totisesti tiennyt pitääkö muna laittaa kylmään vai kiehuvaan veteen. Googlettamisen jälkeen laitoin kylmään veteen munani kiehumaan. Ajallisesti päädyin 7 minuutin munaan, koska olin nähnyt sellaisen lapun jonkin ravintolan aamupalapöydässä. Totesin kuitenkin pian, ettei 7 minuutin muna ollut minua varten. Se kun oli ihan löysä sisältä. En luopunut toivosta ja päätin seuraavan kerran n. kuukauden kuluttua kokeilla 10 minuutin munaa, sillä fossiili oli suositellut tuota aikaa munani keittämiseen. Jostain syystä silloisellakin kerralla munani tihkuivat keltaista nestettä ja jäivät syömättä.
Hermoni ovat olleet näiden kahden munankeittämiskerran jälkeen koetuksella. Enhän ole saanut haluamaani ruokaa, mutta minä sisukas tyttö en ole luovuttanut.
Tänään päätin testata taitojani viimeisen kerran. Valikoin ajaksi 15 minuuttia. Olihan se yli kaksi kertaa enemmän kuin 7 minuuttia ja 1/3 lisää 10 minuuttiin. Jännitin munieni kypsymistä, kuin suurempaakin tapahtumaa. Vihdoin koin sen mitä piti tällä kertaa hakea pitkään. Onnistumisen. Minulla oli kaksi kypsää kananmunaa ja suu suurella kaarella.

Mitä opin? Sen, että ei koskaan kannata luovuttaa ennenkuin on yrittänyt tarpeeksi monta kertaa vaikka hammastapurren.

Toisekseen, mitä elämä olisi ilman googlea?