Romukauppiaan tytär

Täydellinen mies

12.03.2010 13:01

Vihdoin se löytyi ja vieläpä taattua 80-luvun tuotantoa. Siis oikeastaan juuri täydellistä minulle. Olin idyllissä kyläilemässä taannoin kun Rautarouva alkoi ylistää vuosia kaapissa olleen lämpötyynyn ominaisuuksia. Halusin myös itse testata kuinka onnelliseksi tämä aivan uusi tuttavuus minut saisi. Testailun jälkeen tajusin, että kyseessä on todellakin täydellinen “mies” tai miksi ei nainenkin noin vastakkaiselle sukupuolelle.

Säädettävät ominaisuudet:

Yksi, peruslämpöä peiton alla.
Kaksi täydellistä lämpöä jopa kuumuutta.

Pikainen käyttökoulutus:

1. Laita se sänkyysi noin 10 minuuttia ennen nukkumaan menoa. (Taso kaksi)

2. Kömmi lämpimään sänkyysi nukkumaan.

3. Laske tasolle yksi.

4. Nukahda onnellisena ja tyytyväisenä lämpöön.

5. Kun liika kuumuus alkaa ahdistamaan voit heittää sen lattialle.

… ja seuraavana iltana voit poimia sen lattialta takaisin sänkyyn.

Autotallirakkautta

26.12.2007 20:54

Tässä kahden kerrostalon asuinympäristössä lähes kaikki muut asukkaat ovat ainakin 45 vuotta minua vanhempia ihmisiä, eikä iän myötä elämässä ole enää niin paljon sisältöä. Lähes jokainen aamu kun olen poistunut kodistani ja lähes jokainen ilta kun olen tullut takaisin, jossain autotallissa on ollut ovi raollaan ja sen sisältä ovat kajastaneet valot. En ole kuitenkaan ennen antanut tälle ajatukselle suuremmin sijaa. Muutama viikko sitten taisin kuitenkin ymmärtää tämän autotallirakkauden.

Tajusin että me melkeen kaikki kaipaamme jotain pakopaikkaa, paikkaa jossa saamme olla rauhassa ilman ketään muita, paikkaa jossa ei tarvitse jakaa itseään välttämättä kenenkään muun kanssa, paikkaa jossa meiltä ei vaadita mitään.

Lättähattu

09.12.2007 22:05

Juna-asema:

Mies: Tuo kohta saapuva juna on oikea dieselveturi.
RP: Joo, niin se taitaa olla.
Mies: Tietääkös tyttö mikä on lättähattu?
RP: Joo, kyllä mä tiedän *miettii jatkaisiko lausetta*
Mies: *katsoo niin kuin ei uskoisi vastaustani*
Mies: Niitä ei juuri näe enää missään.

Joskus on hyvä olla vain hiljaa tai mistä mä tiedän miten se olisi innostunut kun mä olisin kertonut sille että mun entisen kodin toinen pääty oli sellainen.. hmm

Talvi.

24.11.2007 23:48

Se on taas talvi. Tai ainakin melkein. Riippuu paljolti siitä mitä itse kukin pitää talven alkuna. Joillekin se on tietyn kuukauden alkaminen, toiselle taas ensilumi, kolmannelle kenties vasta pysyvämpi lumipeite. Tuumailin asiaa tänään kun pakkaslumi ratisi kenkien alla ja kädet piti upottaa hihoihin. Hanskat perkele kun unohtuivat taas kotiin. Ei siinä kauaa tarvinut filosofoida. Onneksi. Päätös oli omalla kohdalla selkeä. Talvi alkaa siitä hetkestä, kun viimeinenkin harrasteauto on viety talliin ansaituille talviunille. Taputettu keulan nurkkaa ystävällisesti. Pois kävellessä vielä puoliääneen luvattu palata katsomaan ainakin kovilla pakkasilla. Ikäänkuin auto nyt puhetta ymmärtäisi. Kaikenlaista sitä onkin. Mutta siitä se alkaa. Se talvi nimittäin.

Videokasetti

08.03.2007 09:01

Vuonna 1999 ostettu videokasetti tuli eräänä iltana tiensä päähän. Eikä ihme, olihan sille nauhoitettu viikottain tv-ohjelmia noin seitsemän vuoden ajan. Seisoskellessani siinä marketin kassajonossa uusi 240 minuutin VHS-kasetti kädessäni tajusin jotain. Tajusin, että pitelin käsissäni todennäköisesti viimeistä uutta VHS-kasettia, jonka tulisin koko loppuelämäni aikana ostamaan. Jos tämä kasetti kestää edes puolet siitä mitä edellinen – tai jos ylipäätään tuo 1998 ostettu videonauhuri kestää yhtä pitkään kuin tämä kasetti, niin tuskin tulee tarvetta enää hankkia sen paremmin uutta videokasettia kuin videonauhuriakaan.

Siinä valmistautuessani tekemään elämäni viimeisen VHS-videokasettihankinnan muistin elävästi sen kun olin ostamassa elämäni ensimmäistä VHS-videokasettia. Se oli 1980-luvun alkuvuosia varkautelaisessa kodinkone- ja elektroniikkaliikkeessä. Silloin se tuntui aivan uuden aikakauden alulta. Enää ei tarvitsisi olla aina tiettyyn aikaan television ääressä vaan videonauhurin turvin olisi mahdollista tallentaa ohjelmat ja katsoa ne myöhemmin. Se oli uutta ja ihmeellistä siihen aikaan. Samoin kuin videovuokraus. Mutta nyt se aikakausi oli tulossa päätökseen. Kohta ei enää tarvita videonauhureita eikä videokasetteja.

Suhteellisuuden tajua

23.02.2007 12:05

“Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin Nukkumatti saapuu ja ovelle hiljaa lyö” -lauletaan varmasti jokaiselle suomalaiselle tutussa lastenlaulussa.

Kerrostaloissa hiljaisuus tulee useimmiten klo 22. Olen kokeillut noudattaa nöyrästi tätä käskyä, etenkin kun kaikki naapurit ovat eläkkeellä olevia, keski-iältää yli 75 vuotta täyttäneitä, muiden elämän seuraamista rakastavia vanhuksia.

Minulla se laulussakin mainittu lamppu sammui keskiviikkona klo 22, mutta mitä tekivät nuo yläkerran mummot ja papat? Seurasivat tietysti volumet kaakossa ilman kuulolaitetta subtv:ltä tulevaa Matrix trilogian ensimmäistä osaa.

Kello lähenee yhtätoista. Kuulen vieläkin selvästi äänitehosteet. Tiedän että Matrix on hyvä, mutta minulla on työpäivä takana ja seuraava edessä. Haluan nukkua. En mitenkään jaksaisi nousta sängystä, pukea päälle ja käydä huomauttamasa vanhuksille liian kovasti metelistä. Joskus puolen yön jälkeen nukahdan. Hiljaisuus.