Romukauppiaan tytär

Lajittelun voima

24.05.2010 20:56

Pääsin eilen kuorman lajittelun makuun pitkästä kun purimme siivouskeikan jäljiltä oranssia paholaistamme LT:tä. Sen sisään oli tungettu kaikkea mahdollista roinaa sekalaisessa järjestyksessä yhdestä muuttokuormasta. Laatikko kerrallaan selvitimme Rautarouvan kanssa kaikki kierrätettävät omiin koteihinsa. Oli puuta, metallia, muovia, paperia, pahvia, ongelmajätettä ja niin edelleen. Lajittelu oli hauskaa, helppoa ja samalla myös kiehtovaa, sillä koskaan ei tiennyt mitä seuraavasta laatikosta tulisi vastaan. Löysimme kaikenlaisia aarteita, jotka laitettiin sievästi sivuun tavara kerrallaan.

Löytyi:
Nippusiteitä
Uusi parranajokone
Rajattomien joulu CD
Oksasakset
Maaleja
Raeruohoa

… ja näin lista jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa minun ymmärrykseni äidin rajattomaan säilömis- ja aarteiden talteenlaittoviettiin oli kuitenkin pahasti rajoilla. Aina kun olin heittämässä jotain pois kuului: ”Tuota voi vielä joskus tarvita, se laitetaan talteen”. Lopullinen ymmärryksen loppuminen kävi kuitenkin kantaessa yhtä metallista kehikkoa junanvaunuun talteen, halki kaikkien ahtaiden romujen syvimpään nurkkaukseen. Eikä se ollut mikään kevyt. Enkä voinut yhtään käsittää mihin sitäkin muka joskus voitaisi tarvita. Tuskaillessa aikani RR huuteli vain vaunusta. Kyllä se on tärkeä, ala nyt tuoda se. Sisukkaasti kantaessani en voinut kun katsoa äitiä silmiin ja nauraen todeta: ”Sä olet ihan uskomaton, näitten romujesi kanssa.”

Sisälle päästyämme kannoimme tietysti koko läjän keittiönpöydälle. Romukauppias ja vieraileva M-tähti ei voinut kuin katsella ja kuunnella meidän aarreshowta. ”Sitten me löydettiin tää ja tääkin on varmaan ihan toimiva ja näistä raeruohon siemenistä voi istuttaa vaikka nurmikkoa ja.. ”

Ai niin: Nippusiteet kannattaa säilöä muovipussissa, jossa on vähän vettä. Elävät pitkään.

Vielä vähän pitää pumpata

06.04.2010 16:25

Allekirjoittaneen märkä päiväuni on ollut vuosia ISO V:n pitkäaikainen nelipyöräinen kumppani. Näin sen ensimmäisen kerran Revontulipilkissä vuonna 2001. Se oli pieni ja pyöreä. Tarkemmin kuvailtuna kermanvärinen syötävä unelma -Barbara. Entinen pankkiauto, mutta jo kauan sitten matkailuautoksi muutettu lerppahuuli MB 319L vuosimallia 1962.

Vaikka tuosta ensikohtaamisestamme oli kulunut jo 9 vuotta, ei haave unelmasta ole ollut laantunut kertaakaan. Olin täysin varma, ettei sen unelman saavuttaminen voinut olla mahdollista, sillä ISO V oli pitkään uhonnut ettei koskaan aio myydä Barbaraa kenellekään. Olin silti pysyttäytynyt sitkeänä, äärimmäisen sitkeänä ja kysellyt aina vähän väliä sen kuulumisia. Väittäisin, ettei minun rakastuminen tähän uhkeaan neitoon ole jäänyt huomaamatta keneltäkään lähipiirin ihmiseltä.

Uuden vuoden pyhinä ihan yllättäen RK:n ja ISO V:n perinteiset keittiönpöytäkeskustelut olivat kääntyneet Barbaraan. Sisälle sen olisi päästävä ja pian. Uutta oikeaa kotia V:n miettiessä vain yksi osoite oli ollut mahdollinen. Aarresaari ja sieltä yksi rinsessa.

Eilen ajelimme Romukauppiaan kanssa moikkaamaan Barbaraa pitkästä pitkästä aikaa. Siellä se nyhjötti hieman surullisen näköisenä odottaen lumen sulamista ja muuttoauton hakemista saarelle. Muutaman vuoden ulkoilu ei ollut tehnyt sille kovinkaan hyvää. Ruostekukkasia ja lohjenneita maalinpalasia roikkui ympäriinsä ja sisustan lattiakin oli pullistanut ilmettään. Silti se oli yhtä hellyyttävä kuin aina ennenkin.

Paljon pitää pumpata ja jumpata ennen kuin Barbara kukoistaa taas ja pääsemme yhdessä matkailemaan. Tarkemmin mietittynä yhteinen pitkään unelmoimani matka on jo alkanut, vaikka emme ole liikkuneet senttiäkään mihinkään.

Pysähdys

02.02.2010 09:35

”Täällä puhuu veturinkuljettaja. Matkamme pysähtyi tähän toistaiseksi tai lopullisesti. Junan koneistossa on ongelmia eli juna on rikki. Sen elintoimintojen tärkein osa eli keuhkot ovat tyhjät. Kömmin nyt itse tuonne konehuoneeseen ja kokeilen saada vian korjattua. En osaa sanoa yhtään milloin ja miten jatkamme matkaa, mutta kuulutan heti kun tiedän enemmän.”

Perjantainen matka suuresta kaupungista Aarresaarelle keskeytyi keskelle korpitaivalta. Junan ikkunoista näkyi vain lumisia puita. Kiireinen aika ja elämä pysähtyi tyystin siihen.

Rikkimennyt juna sai minut muistelemaan lapsuuteni unelmajunaa. Olin noin 10-vuotias kun Romukauppias pyysi minut mukaansa aarteenhakumatkalle. Suuntana oli tällä kertaa yksi eläkepäiviä viettävä kaivos. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään tavallinen romun hakumatka, vaan tehtävämme oli käydä noutamassa kyytiin pieni kaivosjuna. Katselin kuorma-auton hytin takaikkunasta kun se kipusi vaihtolavan kyytiin hitaasti mutta varmasti. Se oli yltä päältä ruosteessa ja sen rungon jokaisesta kohdasta paistoi läpi raskas eletty elämä kaivoksessa. Silti se oli erittäin kaunis.

En malttanut koko matkan aikana istua oikein päin autossa, vaan tuijotin haltioissani tuota rautaista möykkyä. Myös Romukauppias oli täysin innoissaan junasta. Mietimme yhdessä matkalla kotiin millaisen radan saisimme rakennettua Aarresaaren ympäri. Ja kuinka hieno sillä olisi siellä ajella. Eihän kenelläkään lapsella voinut olla omaa junaa! Lapsen mielikuvitus on ihan uskomatonta ja kaipaan sitä aina toisinaan paljonkin.

Edelleen tuo kiehtova rautainen möykky nukkuu unta Aarresaarella. Se on niitä harvoja möykkyjä joita sieltä ei saa kulumallakaan pois. Siellä se edelleen on, oma unelmajuna.

… kaiken korjaa

31.12.2009 12:50

Eilen täällä korjattiin kannettavan tietokoneen virtajohtoa, josta muistui mieleeni lukuisat korjaustarinat keittiönpöydällämme.

Suurin osa tietysti muiden ihmisten hylkäämiä tai itsellä rikkoontuneita tavaroita. On ollut sähkövatkainta, hiustenkuivaajaa, sähköhammasharjaa, imuria ja ties mitä.

Yksi huipuista on ehdottomasti ollut Nokian valvontakamera, joka kävi ensin pitkän reissun valtuutetussa huollossa. Mitään ei laitteelle siellä tapahtunut. Osia kun ei kuulema saanut kuin Saksasta eikä sieltäkään helposti. Muulla tapaa laitetta ei voinut kuulema korjata.

Kamera tuli reissun jälkeen takaisin tänne Aarresaarelle ja pyöri keittiönpöydällämme hetken. Sopivalla porukalla ja kahvikupposen kanssa kaikki rikkoutuneet laitteet alkavat kiehtomaan. Täällä kun vallitsee se pääperiaate, että kaikki tavarat ovat ihmisten tekemiä ja mitä luultavammin korjattavissa! Eikun kurkistus laitteen sielunelämäään ja osiksi. Tervehän siitä tuli ja puuttuvat osat löytyivät ihan samasta osoitteesta! Minkähänlaisia korjausmiehiä tuollaisissa valtuutetuissa huolloissa oikein on? Matka tähän nykyiseen ”Aarre-Saksaan” lyheni huollosta kummasti, vain 5 km ;)

Lonkkavolvo ja nastarenkaat

13.11.2009 19:21

Kaikenlaisiin uusiin ajatuksiin sitä joutuukin tottumaan. Isäni, herra Romukauppias on nimittäin aloittanut uuden harrastuksen, lenkkeilyn. Tai no ei välttämättä niin uuden. Kyllä hän nuorena miehenä keräsi urheilukisoista ties minkälaisia lusikoita, mutta unolaan se oli jäänyt viimeiseksi 40 vuodeksi. Kunnes tänä syksynä hän koki valaistumisen. Hän on lenkkeillyt jokainen ilta Aarresaarelta Idylliin. Ja vauhti eikun kiihtyy viikko viikolta niin ettei Rautarouvalla ole mitään jakoja pysyä perässä.

Ruokapöytä on meidän perheen sosiaalinenkeskus, kuten joskus aikaisemminkin on tullut puheeksi. Tänään me keskityimme keskustelmaan talvisen sään tuomista ongelmista urheiluun. Usko pois, en olisi ikinä ajatellut keskustelevani sellaisesta aiheesta siinä pöydässä. Tuli hiljaisuus. Ja ongelmanratkaisun maestro, isoveljeni oli vakuuttunut tilanteesta: ”Ei sinun auta kun vain hommata tuohon lonkkavolvoosi uudet nastarenkaat. ”

Minä puolestaan jäin miettimään ihan jotain muuta. Muuttaakohan tähän yhteisöön enää ollenkaan uusia harrasteajoneuvoja, vai korvaantuuko ne kaikki henkiinheränneillä lonkkavolvoilla?

Kuuluuko?

14.05.2009 19:00

Satunnaisessa kuormassa Aarresaarelle oli viime viikolla eksynyt mustalaatikko. Sen sisällä olivat jättimäiset kuulottimetja muutama käänneltävä nappi. Tarkemman tutkimisen jälkeen laite osoittaui kuulon mittaamiseen tarkoitetuksi koneeksi.

Kuvittelin olevani kunnon DJ kun lauantai-iltana testailin RK:n kanssa kuuloani eri tajuuksilta. Ei hyvänen aika. Kaikkea sitä meille tuleekin!

Paluu Aarresaarelle

17.11.2008 20:56

Neljä vuotta sitten muutin pois Aarresaarelta. Toisaalta onnellisena, toisaalta surullisena. Elämä siellä oli ollut antoisaa ja täysin erilaista verrattuna siihen elämään jota koin elämäni ensimmäiset 13 vuotta omakotialueella pienessä kaupungissa. Kuitenkin työmaaparakeista ja junan vaunusta koostettu talomme, vieraineen joita aina piisasi sai kaipaamaan silloin omaa rauhaa.

Olen kuitenkin nyt palannut satuinnaisina viikonloppuna kirjaimellisesti Romukauppiaan tyttäreksi Aarresaarelle asumaan, sillä muutin syksyllä toiselle paikkakunnalle. Muutoksena aikaisempaan elämään saarella siellä ei enää asu muita perheemme jäseniä vaan voin vallata koko saaren täysin yksin. On ollut aika hassua, mutta rentouttavaa herätä taas aamuisin ja katsoa ikkunnasta erilaisia aarteita kaupunkimaiseman sijaan. Nauttia rauhasta tai hiljaisuudesta. Eräänä iltana ihmetellessä menoa kaverilleni hän vain tuumasi: “Mieti, miten täydellisessä paratiisissa sinä ole!” Enkä voi kun kompata lausetta!

IIK! Leijona!

22.12.2007 00:10

Vaikka olin muutama viikko sitten harjoitellut koulussa: “Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren” – leikkiä, niin en olisi kyllä uskonut näin nopeasti kohtaavani tuota suurta viidakkojen kuningasta.

————–
Roskiksen kannen päällä makasi oranssi möykky. Tarkemman silmäilyn jälkeen se osoittautui leijonaksi, joka oli eksynyt Aarresaarelle. Siitä minulla ei ollut pienintäkään ajatusta mistä se oli sinne joutunut ja miksi, koska minun tietojeni mukaan pehmolelut asuvat yleensä lasten kanssa, mutta siinä se silti edelleen pötkötti.
Se oli ihan märkä ja likainen, oikeastaan melkoinen ressukka, jonka saumat repsottivat ja silmäkin oli hävinnyt, mutta silti ihastuin.

Sain siis uuden kaverin, joka ensitöiksi sai lipun 1,5 tunniksi Zanussi-nimiseen huvipuistolaitteseen, jossa mentiin ympäri ämpäri ainakin 1000 kertaa.

Nyt me ollaan vietetty yhdessä perjantai-iltaa ja kuivateltu turkkia. Nimenkin se sai Leijona Leevi Lutunen.

Normaalia?

09.12.2007 21:54

Muistan kun kerran eräs puolituttu nuori mies kysyi minulta: “Onko olemassa sellaisia naisia joiden mielestä auton osien korjaaminen keittiössä on ihan normaalia ja ennen kaikkea sallittua?”

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi etteikö se olisi. Kasvatus tekee joistain asioista sokea, mutta en suinkaan väitä että se olisi huono juttu. Kun palaan takaisin lapsuuteni näissä asioissa mieleeni ensimmäisenä hyppää muisto särkyneestä automaattilaatikosta joka valtasi keittiönpöytämme pidemmäksi toviksi, eikä siinä oikeasti ollut mitään outoa. Päinvastoin, kaikkialla kun ei todellakaan tarjota aamiaista vastaavissa olosuhteissa.

Törmäsin taas tänään samaan vanhaan ilmiöön visiitilläni Aarresaarella. Keittiö oli vuorattu sanomalehdillä ja nurkassa nökötti pieniksi palasiksi purettu startti. Sen kimpussa oli yksi enemmän tai vähemmän innostunut Romukauppias, tietysti yltäpäältä mustassa rasvaseoksessa.

Pian kaikki muutkin alkoivat saada mustia vaikutteita: kaapit, astiat, lehdet ja talouspaperirulla, sekä jo vuosia sitten ristitty mustaleimajuusto, entinen Oltermanni.

Vastaus tuohon kysymykseen kuuluukin: Kyllä, sellaisia todellakin on olemassa.

Aarresaari

02.05.2007 17:55

“Hei Prinsessa! Miksi sitä sun kasvunalustaa voisi oikein kutsua? Oisko se niinku romis vai laani?” Näin minulta kyseli viime viikolla eräs nuorimies. Hetken aikaa mietittyäni totesin että: “Ei, se on aarresaari.”
En ollut koskaan ennen miettinyt tarkemmin mikä voisi olla hieno ja kuvaava nimi valtakunnallemme ja olin oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen vastaukseeni, joka tuli lähes miettimättä.

Kevät on hienoa aikaa. Aurinko alkaa paistaa, aarteet kaivautuvat esiin kätköistä ja ihmisillä on enemmän ja vähemmän kaikenlaisia kuumeita ilmassa. Romukuume tuntuu olevan joka keväinen hitti. Meitä kaikki kuumeellisia alkaa kovasti kiinnostaa ne kaikki pienet ja suuret mitä kummallisimman näköiset mötikät joista voi rakentaa melkeen mitä vaan. Onnistuinkin kuluttamaan pitkän tovin kierrellessäni aurinkoisena päivänä saartamme läpi. Voi sitä kauneutta, näin isona ymmärrän vasta sen kuinka isäni sanoi aina leppuuttavansa hermoja katsellessaan tuota kaikkea.
Retkellä käsiini tarttui juuri ruskean kukinnon parhaassa vaiheessa oleva jo aikansa elänyt öljylamppu, jonka onnessani kiikutin kotiini. Kevät on tullut.

Seuraavat »