Fossiili: Romuprinsessan ystävä, joka kirjoittelee välillä blogiin

Idylli: Romukauppiaan ja Rautarouvan nykyinen koti maalla

J Gabriel: Romukauppiaan romuystävä, melkoinen veijari

Jupiter: Jupiter Sport vuosimallia 1964

Leevi Leijona Lutunen: Aarresaarelta löydetty pehmolelu leijona

Prinsessa Armaada Lotjatar: Ford 17M vuosimallia 1962

Romukauppias: Aarresaaren haltija, Romuprinsessan isä

Rautarouva: Romukauppiaan emäntä, Romuprinsessan äiti

Romuprinsessa: Aarresaaren jälkikasvua, blogin kirjoittaja

Visio: Aarresaari

RK: Romukauppias

RP: Romuprinsessa

RR: Rautarouva

Tohtori V: Autojen ihmeparantaja, Romukauppiaan kaveri

”Täällä puhuu veturinkuljettaja. Matkamme pysähtyi tähän toistaiseksi tai lopullisesti. Junan koneistossa on ongelmia eli juna on rikki. Sen elintoimintojen tärkein osa eli keuhkot ovat tyhjät. Kömmin nyt itse tuonne konehuoneeseen ja kokeilen saada vian korjattua. En osaa sanoa yhtään milloin ja miten jatkamme matkaa, mutta kuulutan heti kun tiedän enemmän.”

Perjantainen matka suuresta kaupungista Aarresaarelle keskeytyi keskelle korpitaivalta. Junan ikkunoista näkyi vain lumisia puita. Kiireinen aika ja elämä pysähtyi tyystin siihen.

Rikkimennyt juna sai minut muistelemaan lapsuuteni unelmajunaa. Olin noin 10-vuotias kun Romukauppias pyysi minut mukaansa aarteenhakumatkalle. Suuntana oli tällä kertaa yksi eläkepäiviä viettävä kaivos. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään tavallinen romun hakumatka, vaan tehtävämme oli käydä noutamassa kyytiin pieni kaivosjuna. Katselin kuorma-auton hytin takaikkunasta kun se kipusi vaihtolavan kyytiin hitaasti mutta varmasti. Se oli yltä päältä ruosteessa ja sen rungon jokaisesta kohdasta paistoi läpi raskas eletty elämä kaivoksessa. Silti se oli erittäin kaunis.

En malttanut koko matkan aikana istua oikein päin autossa, vaan tuijotin haltioissani tuota rautaista möykkyä. Myös Romukauppias oli täysin innoissaan junasta. Mietimme yhdessä matkalla kotiin millaisen radan saisimme rakennettua Aarresaaren ympäri. Ja kuinka hieno sillä olisi siellä ajella. Eihän kenelläkään lapsella voinut olla omaa junaa! Lapsen mielikuvitus on ihan uskomatonta ja kaipaan sitä aina toisinaan paljonkin.

Edelleen tuo kiehtova rautainen möykky nukkuu unta Aarresaarella. Se on niitä harvoja möykkyjä joita sieltä ei saa kulumallakaan pois. Siellä se edelleen on, oma unelmajuna.

Eilen täällä korjattiin kannettavan tietokoneen virtajohtoa, josta muistui mieleeni lukuisat korjaustarinat keittiönpöydällämme.

Suurin osa tietysti muiden ihmisten hylkäämiä tai itsellä rikkoontuneita tavaroita. On ollut sähkövatkainta, hiustenkuivaajaa, sähköhammasharjaa, imuria ja ties mitä.

Yksi huipuista on ehdottomasti ollut Nokian valvontakamera, joka kävi ensin pitkän reissun valtuutetussa huollossa. Mitään ei laitteelle siellä tapahtunut. Osia kun ei kuulema saanut kuin Saksasta eikä sieltäkään helposti. Muulla tapaa laitetta ei voinut kuulema korjata.

Kamera tuli reissun jälkeen takaisin tänne Aarresaarelle ja pyöri keittiönpöydällämme hetken. Sopivalla porukalla ja kahvikupposen kanssa kaikki rikkoutuneet laitteet alkavat kiehtomaan. Täällä kun vallitsee se pääperiaate, että kaikki tavarat ovat ihmisten tekemiä ja mitä luultavammin korjattavissa! Eikun kurkistus laitteen sielunelämäään ja osiksi. Tervehän siitä tuli ja puuttuvat osat löytyivät ihan samasta osoitteesta! Minkähänlaisia korjausmiehiä tuollaisissa valtuutetuissa huolloissa oikein on? Matka tähän nykyiseen ”Aarre-Saksaan” lyheni huollosta kummasti, vain 5 km ;)

Jouluaattoa edeltävään iltana oli perhe koossa ja rauha saapumassa maalle Idylliin. Yksikään sähköinen lamppu ei palanut vaan tuvassa nautittiin täysin kynttilöiden valosta. Rautarouva oli vihdoin löytänyt ruotsalaiseen enkelikelloonsa pitkästä aikaa kynttilät ja ne asetettiin pakoilleen. Kynttilät sytytettiin ja kilkatus alkoi kuulua monenlaisin eri rytmein.

Välillä enkelikellon enkelit pyörivät kovempaa kyytiä ympyrässään ja välillä ne eivät liikkuneet mihinkään. Aloimme tarkastella tarkemmin, mistä tuo vauhti määräytyy? Teimme erilaisia kokeita mm. tasapanon, kynttilöiden pituuden sekä alustan suhteen. Tasapaino oli ehdottomasti tärkein pyörimisnopeuteen. Minua harmitti osittain myös kellon muotoilu, koska se pyöri vai siipien suuntien takia vain myötäpäivään. Olisi ollut hauska kokeilla myös toista suuntaa. Kynttilät paloivat myös välillä huomattavasti nopeammin loppuun kuin toisinaan, mutta siihen emme keksineet mitään ratkaisua.

Näin jouluaatto saattoi alkaa. Ehkä tästä joulusta lähtien rauhoittuminen täytyy aloittaa aina enkelikellojen parissa hiljentyen ja niiden lentoa katsellen ja kuunnellen. Enää ne eivät nimittäin hyydy, sillä testit on tehty.

Ruokapöytä on meidän perheen sosiaalinenkeskus, kuten joskus aikaisemminkin on tullut puheeksi. Tänään me keskityimme keskustelmaan talvisen sään tuomista ongelmista urheiluun. Usko pois, en olisi ikinä ajatellut keskustelevani sellaisesta aiheesta siinä pöydässä. Tuli hiljaisuus. Ja ongelmanratkaisun maestro, isoveljeni oli vakuuttunut tilanteesta: ”Ei sinun auta kun vain hommata tuohon lonkkavolvoosi uudet nastarenkaat. ”

Minä puolestaan jäin miettimään ihan jotain muuta. Muuttaakohan tähän yhteisöön enää ollenkaan uusia harrasteajoneuvoja, vai korvaantuuko ne kaikki henkiinheränneillä lonkkavolvoilla?

Satunnaisessa kuormassa Aarresaarelle oli viime viikolla eksynyt mustalaatikko. Sen sisällä olivat jättimäiset kuulottimetja muutama käänneltävä nappi. Tarkemman tutkimisen jälkeen laite osoittaui kuulon mittaamiseen tarkoitetuksi koneeksi.

Kuvittelin olevani kunnon DJ kun lauantai-iltana testailin RK:n kanssa kuuloani eri tajuuksilta. Ei hyvänen aika. Kaikkea sitä meille tuleekin!