Romukauppiaan tytär

Mikä on potkuri? Oletko sinä potkukelkkaillut? Jos vastauksesi oli kyllä, niin milloin viimeksi?

Minun talvisiin huveihin kuuluu ehdottomasti potkuriajelut. Muistan kun pienenä nenäni ylsi juuri ja juuri ohjaustangon yli, kun ensimmäisiä vauhtipotkuja harjoiteltiin. Sittemmin sain oman pienen punaisen potkurin ja minusta tulikin aika haka tuossa lajissa.

Tänä talvena kävin kelkkailemassa ensimmäisen kerran marras-joulukuun vaihteessa lähes peilikirkkaalla järven jäällä auringonpaisteen siivittäessä matkaa. Tänään puolestaan koetin jatkaa perinnettä ja opettaa 3-vuotiasta kummityöttöäni lajin saloihin. Sisukas neiti kyllä oli, potki sen minkä jaksoi ja juoksi potkurin kanssa loppumatkan.
Tuntuu kuitenkin nykysin siltä, että ihmisten käsitys tuosta hauskaakin hauskemmasta lajista on niin vanhoillinen, ettei alle 60-vuotiailla ole mitään asiaa potkukelkkailemaan.

Se on taas talvi. Tai ainakin melkein. Riippuu paljolti siitä mitä itse kukin pitää talven alkuna. Joillekin se on tietyn kuukauden alkaminen, toiselle taas ensilumi, kolmannelle kenties vasta pysyvämpi lumipeite. Tuumailin asiaa tänään kun pakkaslumi ratisi kenkien alla ja kädet piti upottaa hihoihin. Hanskat perkele kun unohtuivat taas kotiin. Ei siinä kauaa tarvinut filosofoida. Onneksi. Päätös oli omalla kohdalla selkeä. Talvi alkaa siitä hetkestä, kun viimeinenkin harrasteauto on viety talliin ansaituille talviunille. Taputettu keulan nurkkaa ystävällisesti. Pois kävellessä vielä puoliääneen luvattu palata katsomaan ainakin kovilla pakkasilla. Ikäänkuin auto nyt puhetta ymmärtäisi. Kaikenlaista sitä onkin. Mutta siitä se alkaa. Se talvi nimittäin.

Perinteikäs vapun jälkeinen takatalvi saapui eilen, joten annoin neidolle suosiolla vapaapäivän. Tänä aamuna keli oli kokonaan toinen. Aavistelin silti ettei kaikki mene aivan putkeen. Se heräsi kyllä suhteellisen pirteästi, mutta ensimmäisten liikennevalojen kohdalla tuli täysi stoppi, kun ei kiinnosta jatkaa matkaa niin ei sitten kiinnosta.
Siellä minä sitten istuin keskellä risteystä Armaadani kyydissä, eikä suurien suostuttelujenkaan jälkeen häntä huvittanut jatkaa matkaa. Pian huomasin takanani siviilipoliisiauton, joten hyppäsin ulos jututtamaan.

-Te olette ihan juuri sopivan näköisiä miehiä työntämään tämän johonkin tästä keskeltä risteystä.
-Miksi sinä sen siihen jätit?, kuului kysymys vanhemmalta kostaapelilta.
-En minä sitä siihen jättänyt vaan se itse ei tahtonut enää liikkua.

Niinpä nuorempi ja vanhempi konstaapeli työntelivät meitä yhdessä aamutuimaan :)