Romukauppiaan tytär ja muita…

Enkeli älä hyydy

29.12.2009 23:21
Enkeli älä hyydy

Jouluaattoa edeltävään iltana oli perhe koossa ja rauha saapumassa maalle Idylliin. Yksikään sähköinen lamppu ei palanut vaan tuvassa nautittiin täysin kynttilöiden valosta. Rautarouva oli vihdoin löytänyt ruotsalaiseen enkelikelloonsa pitkästä aikaa kynttilät ja ne asetettiin pakoilleen. Kynttilät sytytettiin ja kilkatus alkoi kuulua monenlaisin eri rytmein.

Välillä enkelikellon enkelit pyörivät kovempaa kyytiä ympyrässään ja välillä ne eivät liikkuneet mihinkään. Aloimme tarkastella tarkemmin, mistä tuo vauhti määräytyy? Teimme erilaisia kokeita mm. tasapanon, kynttilöiden pituuden sekä alustan suhteen. Tasapaino oli ehdottomasti tärkein pyörimisnopeuteen. Minua harmitti osittain myös kellon muotoilu, koska se pyöri vai siipien suuntien takia vain myötäpäivään. Olisi ollut hauska kokeilla myös toista suuntaa. Kynttilät paloivat myös välillä huomattavasti nopeammin loppuun kuin toisinaan, mutta siihen emme keksineet mitään ratkaisua.

Näin jouluaatto saattoi alkaa. Ehkä tästä joulusta lähtien rauhoittuminen täytyy aloittaa aina enkelikellojen parissa hiljentyen ja niiden lentoa katsellen ja kuunnellen. Enää ne eivät nimittäin hyydy, sillä testit on tehty.

Kauppias-tytär matkailua

21.08.2008 20:30

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä viimeisenä kesälomaviikkonani Romukauppiaan mukaan Etelän matkalle hakemaan uutta kauhaa, traktoria jne.

Kuorma-automme starttasi öiseen aikaan klo 02 ja olimme saaneet ennen puolta päivää poimittua kaikki suunnittelemamme aarteet kyytiin. Puolilta päivin alkoi siis lomailuosuus.

Jo pidemmän aikaa ystävämme suuri taitelija, kauppamies ja rentuksikin kutsuttava J Gabrilel oli kutsunut meitä kyläilemään hänen kotonaan. J, kun asui eksoottisesti yhden suuren kaupungin satamassa omassa katamaraanialuksessaan. Tosin maalla. Kapteenin huutaessa kannella, kipusimme 4 metrin tikkaat ylös alukseen. Näky oli vaikuttava. Laivassa oli kaikki mitä ihminen tarvitsi. Sauna, WC, makuusoppi, kettiö ja tietysti auringonottoterassi. En voinut kuin kadehtia mahtavaa asumusmuotoa. Tokaisinkin J:lle visiitin päättyessä: ”Tällä jos ei naista saa niin ei millään”. Lausahdukseeni hän vain tuhati hiljaa ja virnisti silmäkulmien alta ja jatkoi. ”Tikkaat ovat vaativin osuus ja kun kaikki naiset eivät aina ylös pääse, niin minulla on sitä varten patja, jotta voin heittää sen tuohon alas.”

On hienoa, että joku uskaltaa olla elämäntapaintiaani, asua ja elää niinkuin itse sen hyväksi ja viihtyisäksi kokee.

Unohdettu kansanperinne?

16.02.2008 17:51
Unohdettu kansanperinne?

Mikä on potkuri? Oletko sinä potkukelkkaillut? Jos vastauksesi oli kyllä, niin milloin viimeksi?

Minun talvisiin huveihin kuuluu ehdottomasti potkuriajelut. Muistan kun pienenä nenäni ylsi juuri ja juuri ohjaustangon yli, kun ensimmäisiä vauhtipotkuja harjoiteltiin. Sittemmin sain oman pienen punaisen potkurin ja minusta tulikin aika haka tuossa lajissa.

Tänä talvena kävin kelkkailemassa ensimmäisen kerran marras-joulukuun vaihteessa lähes peilikirkkaalla järven jäällä auringonpaisteen siivittäessä matkaa. Tänään puolestaan koetin jatkaa perinnettä ja opettaa 3-vuotiasta kummityöttöäni lajin saloihin. Sisukas neiti kyllä oli, potki sen minkä jaksoi ja juoksi potkurin kanssa loppumatkan.
Tuntuu kuitenkin nykysin siltä, että ihmisten käsitys tuosta hauskaakin hauskemmasta lajista on niin vanhoillinen, ettei alle 60-vuotiailla ole mitään asiaa potkukelkkailemaan.

Mökötys

28.02.2007 23:00

Täti Sininen, toiselta nimeltään Kaarina Suonperä kertoi minulle luennollaan muutama vuosi sitten ettei missään muussa maassa kuin Suomessa osata mököttää. En tiedä pitääkö tuo kertomus paikkansa, mutta niin se voi hyvinkin olla.
Mökötyksestä on keksitty lähes kaikkea; vuokrattavista mökötyskopeista, pirkka nikseihin.

Mieleenpainuvin kuului näin: “Kun miehesi mököttää sinulle. Ala vaivihkaa avaamaan kaikkia kaappesi ovia sepposen selälleen. Käy läpi kaikki huoneet säännöllisesti. Näytä siltä että olisit etsimässä jotain. Kyllä sinulta jossain vaiheessa kysytään: “Mikäs nyt on hukassa?” ja taas kerran tilanne on ratkaistu.
Ennen mökötys tapahtui yleensä molempien ihmisten läsnä ollessa, mutta nykysin me osaamme mököttää jo tekstiviestillä ja messengerillä sekä irc-galleriassa.
Miten tämä kaikki sitten tapahtuu?
Tekstiviesteihin ei vastata, vaikka toinen osapuoli tietää toisen olevan puhelimen ääressä. Messengeriin kirjadutaan ja ollaan online-tilassa, muttei jutella. Samoin galleriaan kirjaudutaan, kommentoidaan muille, mutta jätetään vastaamatta mökötyspartnerin viesteihin. Kaikkea se nykyaika tuo tullessaan. Mitä vielä?

 
50/50 Twin And Lil C downloadable music Aborym 666 get mp3 Albert Lee mp3 Basteroid albums Crossfade pop Denise 'DeDe' Lopez music download Grimness download mp3 Hardcell and Grindvik song downloads Kelly Osbourne downloads Manowar download mp3 Martie Peters Group instrumental Mike Mareen best mp3 Murder City Devils top mp3 Necroplasma music to download Oliver Nelson; Bill Evans; Roy Haynes; Eric Dolphy; Paul Chambers; Freddy Hubbard mp3 songs Paragliders songs Rick Vito all mp3 Robert Fripp and The League Of Gentlemen get mp3 Rothko english mp3 Schawkie Roth and Joel Andrews new mp3 Telenn Gwad download mp3 Urban Dance Squad music Akira Jimbo and Brian Bromberg music downloading Antestor best mp3 Armageddon Dildos buy mp3 Billy Harper all mp3 Black Lab album Chico Buarque and Maria Bethania mp3 Colin Walcott, Don Cherry, Nana Vasconcelos music Dashboard Confessional english mp3 Gianni Morandi download songs If Hope Dies music Koharu Kisumi pop Los Potros english mp3 Loves top mp3 N-Trance mp3 online Revolucion Emiliano Zapata La music search Rollercoaster top mp3 Silk mp3 search Solar Quest pop Vienna Choir Boys download mp3 Adultery get mp3 Black Rebel Motorcycle Club mp3 search Boney M music to download Brett Dennen music download Compressor Vs Materia mp3 music Damon Wild music download Depressed Mode downloads Electric Light Orchestra new mp3 Fuck On The Beach album Gary Higgins dowland Iniquity mp3 search Instant Karma mp3s Loverboy mp3s M-Swift mp3 downloads Marcelo Kayath new mp3 Michael Jackson and The Jackson 5 best mp3 Nightmare Of You download mp3 Oliver Koletzki album Plastic Angel all mp3 Rosario Fiorello and Marco Baldini downloads Shivkumar Sharma and Zakir Hussain song downloads Skeeter Davis pop Snap Vs Plaything mp3 song Stanislas Renoult review Tre Allegri Ragazzi Morti english mp3 Wetton-Downes album Yaxkin Retrodisko and Miguel Alanis review Ananda Shake music downloading Andy Pickfords Psyborg Project downloadable music AR Rahman and Andrew Lloyd Webber songs Arizona Dream mp3 songs Arthur Alexander mp3 Bill Evans/Stan Getz mp3 songs Bob Dylan pop Bobby Blue Bland pop Chris Cutler and Fred Frith mp3 downloads Christina Milian download Demi Lovato music downloading Detroit Emeralds download mp3 Driver downloadable music Glenn Gould english mp3 John Mclaughlin and Mahavishnu Orchestra buy mp3 Julian Bream dowland Les Baxter feat. Samuel J. Hoffman dowland Lotek Hi-Fi mp3 downloads Mantas downloads Michelle Branch mp3 songs Moumoon english mp3 Panic Division buy mp3 Pastor Troy and Goodie Mob music to download Paul Nagle and Head Shock dowland Peter Tosh - Bob Marley - John Holt - Joe Higgs albums Roy Ayers new mp3 Sander Van Doorn downloadable music Space Brothers best mp3 The Jeff Healey Band dowland Tim Xavier, Camea new mp3 Urusei Yatsura mp3 Yamandu Costa e Dominguinhos downloadable music