Romukauppiaan tytär ja muita…

Jouluaattoa edeltävään iltana oli perhe koossa ja rauha saapumassa maalle Idylliin. Yksikään sähköinen lamppu ei palanut vaan tuvassa nautittiin täysin kynttilöiden valosta. Rautarouva oli vihdoin löytänyt ruotsalaiseen enkelikelloonsa pitkästä aikaa kynttilät ja ne asetettiin pakoilleen. Kynttilät sytytettiin ja kilkatus alkoi kuulua monenlaisin eri rytmein.

Välillä enkelikellon enkelit pyörivät kovempaa kyytiä ympyrässään ja välillä ne eivät liikkuneet mihinkään. Aloimme tarkastella tarkemmin, mistä tuo vauhti määräytyy? Teimme erilaisia kokeita mm. tasapanon, kynttilöiden pituuden sekä alustan suhteen. Tasapaino oli ehdottomasti tärkein pyörimisnopeuteen. Minua harmitti osittain myös kellon muotoilu, koska se pyöri vai siipien suuntien takia vain myötäpäivään. Olisi ollut hauska kokeilla myös toista suuntaa. Kynttilät paloivat myös välillä huomattavasti nopeammin loppuun kuin toisinaan, mutta siihen emme keksineet mitään ratkaisua.

Näin jouluaatto saattoi alkaa. Ehkä tästä joulusta lähtien rauhoittuminen täytyy aloittaa aina enkelikellojen parissa hiljentyen ja niiden lentoa katsellen ja kuunnellen. Enää ne eivät nimittäin hyydy, sillä testit on tehty.

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä viimeisenä kesälomaviikkonani Romukauppiaan mukaan Etelän matkalle hakemaan uutta kauhaa, traktoria jne.

Kuorma-automme starttasi öiseen aikaan klo 02 ja olimme saaneet ennen puolta päivää poimittua kaikki suunnittelemamme aarteet kyytiin. Puolilta päivin alkoi siis lomailuosuus.

Jo pidemmän aikaa ystävämme suuri taitelija, kauppamies ja rentuksikin kutsuttava J Gabrilel oli kutsunut meitä kyläilemään hänen kotonaan. J, kun asui eksoottisesti yhden suuren kaupungin satamassa omassa katamaraanialuksessaan. Tosin maalla. Kapteenin huutaessa kannella, kipusimme 4 metrin tikkaat ylös alukseen. Näky oli vaikuttava. Laivassa oli kaikki mitä ihminen tarvitsi. Sauna, WC, makuusoppi, kettiö ja tietysti auringonottoterassi. En voinut kuin kadehtia mahtavaa asumusmuotoa. Tokaisinkin J:lle visiitin päättyessä: ”Tällä jos ei naista saa niin ei millään”. Lausahdukseeni hän vain tuhati hiljaa ja virnisti silmäkulmien alta ja jatkoi. ”Tikkaat ovat vaativin osuus ja kun kaikki naiset eivät aina ylös pääse, niin minulla on sitä varten patja, jotta voin heittää sen tuohon alas.”

On hienoa, että joku uskaltaa olla elämäntapaintiaani, asua ja elää niinkuin itse sen hyväksi ja viihtyisäksi kokee.

Mikä on potkuri? Oletko sinä potkukelkkaillut? Jos vastauksesi oli kyllä, niin milloin viimeksi?

Minun talvisiin huveihin kuuluu ehdottomasti potkuriajelut. Muistan kun pienenä nenäni ylsi juuri ja juuri ohjaustangon yli, kun ensimmäisiä vauhtipotkuja harjoiteltiin. Sittemmin sain oman pienen punaisen potkurin ja minusta tulikin aika haka tuossa lajissa.

Tänä talvena kävin kelkkailemassa ensimmäisen kerran marras-joulukuun vaihteessa lähes peilikirkkaalla järven jäällä auringonpaisteen siivittäessä matkaa. Tänään puolestaan koetin jatkaa perinnettä ja opettaa 3-vuotiasta kummityöttöäni lajin saloihin. Sisukas neiti kyllä oli, potki sen minkä jaksoi ja juoksi potkurin kanssa loppumatkan.
Tuntuu kuitenkin nykysin siltä, että ihmisten käsitys tuosta hauskaakin hauskemmasta lajista on niin vanhoillinen, ettei alle 60-vuotiailla ole mitään asiaa potkukelkkailemaan.

Täti Sininen, toiselta nimeltään Kaarina Suonperä kertoi minulle luennollaan muutama vuosi sitten ettei missään muussa maassa kuin Suomessa osata mököttää. En tiedä pitääkö tuo kertomus paikkansa, mutta niin se voi hyvinkin olla.
Mökötyksestä on keksitty lähes kaikkea; vuokrattavista mökötyskopeista, pirkka nikseihin.

Mieleenpainuvin kuului näin: “Kun miehesi mököttää sinulle. Ala vaivihkaa avaamaan kaikkia kaappesi ovia sepposen selälleen. Käy läpi kaikki huoneet säännöllisesti. Näytä siltä että olisit etsimässä jotain. Kyllä sinulta jossain vaiheessa kysytään: “Mikäs nyt on hukassa?” ja taas kerran tilanne on ratkaistu.
Ennen mökötys tapahtui yleensä molempien ihmisten läsnä ollessa, mutta nykysin me osaamme mököttää jo tekstiviestillä ja messengerillä sekä irc-galleriassa.
Miten tämä kaikki sitten tapahtuu?
Tekstiviesteihin ei vastata, vaikka toinen osapuoli tietää toisen olevan puhelimen ääressä. Messengeriin kirjadutaan ja ollaan online-tilassa, muttei jutella. Samoin galleriaan kirjaudutaan, kommentoidaan muille, mutta jätetään vastaamatta mökötyspartnerin viesteihin. Kaikkea se nykyaika tuo tullessaan. Mitä vielä?