Romukauppiaan tytär ja muita…

“Mä haluun, mä haluun, mä haluun…” En malta odottaa, että tulisi tämän vuoden ensimmäinen oikea karkkipäivä. Joo, tiedän että kuulostan 8-vuotiaalta pikkutytöltä, mutta fiilis on vain sellainen. Olisi kiva tietää odottavatko ISOT amerikkalaisianautoja harrastavat miehet myös kevään ensimmäistä karkkipäivää näin kovasti?

Minun karkki on vaaleansininen ja se nukkuu vielä talviunta. Sitä ei voi syödä, mut sen kyydissä voi olla.

Prinsessa tosiaan uinuttelee vielä maalla viimeisiä uniaa ja minun pitää vaan malttaa odottaa teiden kuivumista, niin että matka kaupunkiin selviää ilman jumittumista suolle, mutta siihen ei voi mennä enää montaa viikkoa.

Vuosi sitten ACS:n aikaan, minulle iski valtaisa autokuume ja ensimmäinen oma sellainen muutti meille asumaan. Ajatella tuosta on jo lähes vuosi, vaikka pääsiäinen tulikin tänä vuonna monta viikkoa aikaisemmin. Autojen määrä on kasvanut neljään, tosin kolme niistä on ikuisuusprojekteja, mutta tuolla vuosi kasvulla minulla olisi niitä 50 vuotiaana… ihan liikaa? Vai voiko autoja koskaan olla liikaa? EI.

On siis Ford Taunus 17M 1962, kaksi punaista isonenäistä amerikan jättiläistä valmiina pelastamaan, Ford F600 1957 ja International 1966, sekä Plymouth Valiant 1965.

Jokainen autoharrastaja odottaa kevättä koko talven ja nämä viimeiset kuukaudet ovat kaikista tuskaisimmat, kun tuntuu kokoajan, että tulisi kesä mutta sitten lunta saataakin lisää. Uskon kuitenkin vahvasti ettei siihen ole enää montaa viikkoa kun saan Lotjattaren ulos tallista ja ajelulle. Sitä odotellessa ja ainaista autokuumetta potiessa.

RP