Romukauppiaan tytär

Blogi on ollut olemassa jo vuodesta 2007, joten tarinoita on useampia. Siellä toistuvat eriskummalliset kirjanyhdistelmä ja tietyt nimitykset asioille. Tarinoihin sisäänpääsemiseksi kannattaa tutustua hieman sanastoon.
—–
Aarresaari: Romulaani, josta voi löytyä kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. Muiden hylkäämiä, meidän rakastamia. Pääasiassa kuitenkin metallia.

Fossiili: Romuprinsessan ystävä, joka kirjoittelee välillä blogiin

Idylli: Romukauppiaan ja Rautarouvan nykyinen koti maalla

J Gabriel: Romukauppiaan romuystävä, melkoinen veijari

Jupiter: Jupiter Sport vuosimallia 1964

Leevi Leijona Lutunen: Aarresaarelta löydetty pehmolelu leijona

Prinsessa Armaada Lotjatar: Ford 17M vuosimallia 1962

Romukauppias: Aarresaaren haltija, Romuprinsessan isä

Rautarouva: Romukauppiaan emäntä, Romuprinsessan äiti

Romuprinsessa: Aarresaaren jälkikasvua, blogin kirjoittaja

Visio: Aarresaari

RK: Romukauppias

RP: Romuprinsessa

RR: Rautarouva

Tohtori V: Autojen ihmeparantaja, Romukauppiaan kaveri

”Täällä puhuu veturinkuljettaja. Matkamme pysähtyi tähän toistaiseksi tai lopullisesti. Junan koneistossa on ongelmia eli juna on rikki. Sen elintoimintojen tärkein osa eli keuhkot ovat tyhjät. Kömmin nyt itse tuonne konehuoneeseen ja kokeilen saada vian korjattua. En osaa sanoa yhtään milloin ja miten jatkamme matkaa, mutta kuulutan heti kun tiedän enemmän.”

Perjantainen matka suuresta kaupungista Aarresaarelle keskeytyi keskelle korpitaivalta. Junan ikkunoista näkyi vain lumisia puita. Kiireinen aika ja elämä pysähtyi tyystin siihen.

Rikkimennyt juna sai minut muistelemaan lapsuuteni unelmajunaa. Olin noin 10-vuotias kun Romukauppias pyysi minut mukaansa aarteenhakumatkalle. Suuntana oli tällä kertaa yksi eläkepäiviä viettävä kaivos. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään tavallinen romun hakumatka, vaan tehtävämme oli käydä noutamassa kyytiin pieni kaivosjuna. Katselin kuorma-auton hytin takaikkunasta kun se kipusi vaihtolavan kyytiin hitaasti mutta varmasti. Se oli yltä päältä ruosteessa ja sen rungon jokaisesta kohdasta paistoi läpi raskas eletty elämä kaivoksessa. Silti se oli erittäin kaunis.

En malttanut koko matkan aikana istua oikein päin autossa, vaan tuijotin haltioissani tuota rautaista möykkyä. Myös Romukauppias oli täysin innoissaan junasta. Mietimme yhdessä matkalla kotiin millaisen radan saisimme rakennettua Aarresaaren ympäri. Ja kuinka hieno sillä olisi siellä ajella. Eihän kenelläkään lapsella voinut olla omaa junaa! Lapsen mielikuvitus on ihan uskomatonta ja kaipaan sitä aina toisinaan paljonkin.

Edelleen tuo kiehtova rautainen möykky nukkuu unta Aarresaarella. Se on niitä harvoja möykkyjä joita sieltä ei saa kulumallakaan pois. Siellä se edelleen on, oma unelmajuna.