Romukauppiaan tytär

Olin käynyt torstaina kehumassa paikallislehden toimittajatädille neidon tämän vuoden esimerkillistä vointia. En tainnut muistaa koputtaa puuta kolmea kertaa, sillä heti perjantaina iski jokin mystinen hengen ahdistus.

Starttasin auton kevään viimeisenä koulupäivänä. Ensimmäisten metrien jälkeen selvisi, että jotain oli pielessä. Ajattelin aluksi sen olevan tavallista nikottelua, mutta 500 metrin jälkeen tilanne vai paheni ja paheni. Kohtalokkaaksi meille meinasi käydä mutkittelevalla tieosuudella oleva ylämäki, johon vauhti tyssäsi täysin. Minulle iski paniikki ja huoli siitä, että joku ajaa prinsessan takapuoleen.
Positiiivista täydellisessä pysähtymisessä oli se, että olimme päässeet ylämäkeä jo puoleen väliin. Paikalle ilmestyi samalla ystävällinen setä, joka avusti meitä pudottautumaan vapaalla turvallisesti läheiselle sivulevikkeelle.

Lopputulos: Ruoka meni väärään henkeen tai se ei maistunut. Syyksi epäillään roskaa kaasarissa tai bensan suodattimessa.
Joka tapauksessa kesän ensimmäinen naisellinen oikku oli koettu.

Samalla, kun prinsessa odotti uusia tossujaan maalauksesta kävi muuan tohtori V hoitamassa sen yskää ja nuhaa sekä jo viime kesänä vaivannutta virtaongelmaa. Olin nopeasti vakuuttunut tohtorin ammattitaidosta ja lauleskelin pihalla remontin jälkeen lastenohjelma Alfred J.Kvakista tuttua tunnaria:

”On mulla onnenpäivä, ei murheista häivää
On tänään onnenpäivä, ja onnellinen oon.
En iloisempi koskaan, en koskaan, en koskaan,
En iloisempi koskaan, kuin tänään olla vois.
Jos jokus murhe painaa, se painaa, se painaa.
Voi silloin multaa kaivaa ja huolet unhoittaa.”

Uudet hienoakin hienommat valkosivutossut saatiin alle vapun aaton aattona. Lähdimme samaisena iltana näyttämään prinsessaa yökatsastuksen sedille. Melkein läpi meni. Tossut saivat erityismaininnan hienoudestaan, mutta valopolitiikka petti. Kiinni jääminen oli arvattavissa, sillä jo viime vuonna tämän kertaisen sedän kaveri tuumasi: ”Nämä teidän ajovalot
ovat kyllä aika kynttilät. Ei näillä kauas näe.” Ja oikeassa setä olikin jo silloin. Alkavan vapun tunnelmaa se ei silti yhtään lannistanut, sillä starttasimme keskiviikkona pirteänä kohti naapuripitäjää ja perinteisiä vappurientoja.

Torstaiaamuna olimme jo klo 12 matkalla aurinkoisessa säässä kohti ison kaupungin perinteistä vappucruisinkia. Koko matka tuntui kesältä, jäätelöineen ja piknikkeineen. Perillä kokoontumispaikan parkkipaikalla parveili ihmisiä ja mitä hienompia autoja. Moni muukin oli siis päättänyt lähteä juhlistamaan ajokauden avajaisia. Cruisailimme autoletkan mukana n. 40 km päähän päätepisteeseen, jossa ennätimme tarinoida tuttujen kanssa ja löytyipä sieltä yksi hengenheimolainen, tosin henkilömalli.

Vappu oli kaikenkaikkinensa loistava, niin sään, seuran, kuin auton toimivuudenkin puolesta. Mittariin parissa päivässä kertyi lähemmäs 400 km.