Uudet tossut, osa 1
Olin jo viime kesänä päättänyt maalata vanteet vaaleansinisiksi ja ostaa samalla uudet renkaat, mutta kuten tiedätte päätökset eivät aina toteudu aikataulussa. Nyt oli kuitenkin sen aika. Kävin irroittamassa renkaat alta ja menin sen jälkeen ihmettelemään rengaskoneen käyttöä. Otimme renkaat vanteilta Aarresaaressa yhdessä Turvamiehemme kanssa ja opin samalla käyttämään tuota hienoa konetta.
Tarkemman syynäilyn jälkeen vanteet eivät olleet aivan sitä mitä olisin niiltä odottanut, vaan ne olivat eri paria. Minulla oli kuvainnollisesti kaksi kabanossia ja kaksi hiillosmakkaraa. Ei hyvä. TM muisti, että jo viime syksynä allekirjoittaneelle hankkimissaan M Ford metsälöydöissä saattaisi olla samaa paria olevat paikoillaan. Lähdimme katsastamaan tilannetta.
En ollut ennen käynyt katsomassa näitä jo syksyllä ostettuja puoliksi haudassa nukkuvia autokavereita. Siellä ne olivat 17M farmari ja henkilöauto. Kurkistin farmarin särkyneestä ikkunasta sisään. Samalla suustani kuului lausahdus: ”Ei voi olla totta, täällä on ehkä kojetaulu, siniset ovenkahvat, tällä hetkellä olevien vihreiden tilalle, alkuperäinen peili ja vaikka mitä. Toisin sanoen joulu oli huhtikuussa. Ajatukset piti kuitenkin siirtää todelliseen tämän hetkiseen asiaan eli vanteisiin. Eikä joulu loppunut neljään lahjaan, sillä samanlaiset ”kabanossivanteet” löytyivät paikan päältä, mutta ne olivat todellakin puoliksi haudassa.
Se oli varmaan vähän hassu näky, kun puolitoista sataa painava mies ja 1/3 osaa siitä painava Romuprinsessa ähkivät pusikossa aukaisten jo usemman vuosikymmenen ruosteessa olevia muttereita. Hurjan taistelun jälkeen auton runkoa saatiin nostettua sen verran, että renkaat saatiin vedettyä alta. Kotimatkalla ei hymy hyytynyt, kun mietin huhtikuisen joulun lahjoja ja jo kyydissä olevia ”kabanossivanteita”. Mielessä ei pyörinyt kuin yksi ajatus: Elinten luovuttaja-autot on saatava pian kotiin.