Romukauppiaan tytär ja muita…

Pääsiäisen American Car Showssa kuulin taas kerran kovin perinteikkään kysymyksen: “Milloin ajattelit hankkia itsellesi harrasteajoneuvon?” Terävä vastukseni oli: “En ainakaan vuoteen”. Joskus vuodet tuntuvat olevan näköjään niin lyhyitä että menevät ohi vuorokaudessa.

Bongasin sattumalta Nettiauto.comista vaaleansinisen kaunottaren, joka tuntui jotenkin kolahtavan minuun heti. Niin, niin sattumalta ja sattumalta, joka tapauksessa se oli ensimmäinen auto jonka perään annoin itselleni luvan soittaa. Neito oli tullut myyntiin vasta kolmea tuntia aikaisemmin. Kunto vaikutti puhelimessa ainakin ihan suhteellisen terävältä, joten sen enempää miettimättä Jämsänkoski kutsui minua.

Siellä se seisoi 17M Ford Taunus Turnier -62 juuri pestynä ja puunattuna. Päätös oli nopeasti tehty, vaikka se olikin seissyt viimeiset kolme vuotta.

Muutaman päivän päästä se matkusti Aarresaarelle lavetilla. Ensimmäiseksi siihen tilattiin mustat alkuperäiset kilvet, joita ei se ollut omistanut ihan äsken. Vakuutin Katsastusaseman tädille että tahdon ne kilvet ennen vappua, että pääsen cruisailemaan ja niinhän ne tulikin. Tosiaan vähällä laitolla selvittiin, pientä säätöä vähän joka paikkaan ja hieman isompaa säätöä jarrujen kanssa.

Vappua edeltävänä torstaina oli Katsastuksen yö, jolloin kävimme tutustumassa ensimmäistä kertaa yhdessä autotohtoreiksi itseään nimittävien setien ja tätien valtakuntaan. Muuten kaikki olivatkin hyvin, mutta se jarru puolsi. Isoveli ja isä rakastivat sitä monta tuntia lisää, joten jo perjantaina oli vuorossa uusi yritys. Kiire meinasi tulla varsinkin kun Poliisit innostuivat vielä tarkistamaan siirtokilpiämme juuri ennen asemaa. Matkalauluksi sopi mielestäni erityisen hyvin Turo’s Hevi Geen kappale, joka menee näin: “Taunustani taasen katsastutan, toivon vaan et viimeinen leiman saan..”

Keskustelu katsastusmiehen kanssa:

K: Tässä on näköjään jarrut puoltaneet.
RP: Joo, muttei puollaa ennee.
K: Ihan tosi, itekkö korjasit?
RP: En, miehet on sitä varten.
K: Hyvä tietää, taitaa olla tytöllä kiire cruisailemaan.
RP: Niin on.
K: Katsotaan miten käy.

————————

K: Kyllä sä olit ihan oikeasssa. Ei puolla ennee.

Katsastuksen jälkeen kilometrejä on kertynyt viidessä päivässä lähes 700, eikä ole edes kaukana tullut käytyä.

Varsinainen ristiäismatka suoritettiin koko perheen voimin lauantai-iltana, jolloin lähdimme cruisailmeaan naapuri pitäjän pieneen kuppilaan. Matkalla nimi ratkesi. Äitini on kutsunut sitä Lotjattareksi, minä Armaadaksi ja Prinsessa termi on itsestäänselvyys. Joten kokonimeksi muodostui Prinsessa Armaada Lotjatar.
Tyttörakkaus on alkanut kukoistaa ja odotan mielenkiinnolla yhteistä ensimmäistä kesää.